nimi   Llama Lotte, Lotte   rotu   VRP (50%)
  sukupuoli   tamma   väri   rautias
  syntynyt, ikä   14.11.2008, 3v (YIL)   säkäkorkeus   149 cm
  painotus   estepainotteinen   koulutustaso   heB, 120 cm
  kasvattaja   Milka L.   omistaja   Milka L.

              
© Elina R.

Lottea odotellessa eniten mietitytti, millainen sen luonne tulee olemaan - luonnollisesti. Väri, koko tai mikään muukaan sellainen ei oikeastaan alkanut kiinnostaa, vaan nimenomaan se, tuleeko tammasta enemmän isänsä vai emänsä tapainen; emä, Lamaani on varsin persoonallinen poni - tiedän sen koska omistuksestanihan se löytyy - eikä välttäättä siitä kilteimmästä päästä, mutta isä sitten puolestaan kuvaillaan rauhalliseksi ja lupsakaksi. Yritäpä sitten siitä päätellä, sillä molemmat ovat melko lailla ääripäitä ja niiden yhteensulautumaa on melko vaikea kuvitella. No, lopputulos tyydytti kuitenkin kaikkia (ja tyydyttää edelleenkin): Lotte on utelias pieni hevonen, mutta osaa kyllä rauhoittua, eli suurimman osan luonteestaan se peri sitten isältään. Säikyksi ei neitiä todellakaan voisi luonnehtia, vaan tulkoon eteen vaikka lauma vaaleanpunaisia elefantteja ja lentäviä kärpässieniä, ei Lotte korvaansakaan lotkauta. No, sen tamma saattaa kuitenkin tehdä, mutta ei sitten sen enempää - suomenhevosmainen tämä poni oikeastaan on, ja eihän siitä nyt haittaakaan ole.

  i. 10th Man Down   ii. Donyert II   iii. Need You Tonight
  iie. Sunbathe GER
  ie. Alyssa   iei. Celebrindor
  iee. Isilya
  e. Llamalaugh   ei. Smiechmuz   eii. Chapchap
  eie. Ladykil
  ee. Neiu   eei. Meneer
  eee. M. Kvetina

s. 14.01.2009    vrp-t. Llama Lush    (i. Carusos Notre)
s. 26.01.2009    rp-t. Llama Lina    (i. Crisis Wik)

            esteratsastus, vain sijoitukset (27)

  19.11.2008   Alwyn   120 cm   1/33
  20.11.2008   Barrier Showjumpers   100-110 cm   2/95
  21.11.2008   FL Ponies   120 cm   1/39
  23.11.2008   Anyki Jumpers   120 cm   4/37
  25.11.2008   Dirtymere   100 cm   2/10
  25.11.2008   Dirtymere   110 cm   1/10
  30.11.2008   Barrier Showjumpers   120-130 cm   2/36
  01.12.2008   VBY   100 cm   5/79
  01.12.2008   KT Amable   80 cm   3/127
  02.12.2008   Barrier Showjumpers   120-130 cm   4/36
  05.12.2008   Rowea   100 cm   2/40
  06.12.2008   Tres Beaun   120 cm   1/11
  07.12.2008   Moondance   90-100 cm   2/67
  18.12.2008   Daftomor   70 cm   10/186
  18.12.2008   Rowea   100 cm   4/50
  21.12.2008   Rowea   100 cm   7/50
  27.01.2009   Aderla   110 cm   1/40
  30.01.2009   Aderla   100 cm   7/60
  02.02.2009   Hämypuro   100 cm   3/80
  03.02.2009   Hämypuro   90 cm   1/80
  28.01.2009   Fe Yance   120 cm   1/40
  27.01.2009   Etulinjan Suomenratsut   110-120 cm   7/50
  27.01.2009   Brayden   110 cm   5/30
  28.01.2009   Brayden   110 cm   3/30
  31.01.2009   Nightweth   130 cm   2/27
  24.02.2009   Amable   120 cm   5/30
  28.02.2009   Grayhaven   110 cm   1/99

            kenttäratsastus, vain sijoitukset (05)

  20.11.2008   Malsamo   CCI/CIC*   2/6
  07.12.2008   Hämypuro   helppo luokka   5/40
  08.12.2008   Hämypuro   helppo luokka   1/40
  20.01.2009   yt Forest   CCI/CIC*   2/90
  01.02.2009   Lieksa   CCI/CIC*   6/49

            kouluratsastus, vain sijoitukset (01)

  15.11.2008   Romulus   helppo C   1/244 (CUP!)



ulkoasun © Milka L. 2008
virtuaalihevonen
taustakuvasta kiitos Ritva's Gallry