| virallinen nimi | Clean Winner of Canyon Coyotes | kutsumanimi | Valtti |
| rotu | australiankelpie | sukupuoli | narttu |
| säkäkorkeus | 47 cm | väri | musta |
| syntynyt, ikä | 16.06.2007, 4 v | rekisterinumero | VTR-00000 |
| kasvattaja | CC, Kendra | omistaja | Milka L., Marion |
Valtin kevyt, jäntevä kokonaisuus on mainio juoksemiseen. Siinä on yksi asia, mitä tämä narttu rakastaa - pallojen, keppien, lelujen ja muun pikkusälän lumesta syksyn kuiviin lehtiin perässä rynnimistä. Agilityradat ovatkin neidille kuin taivas - saa juosta ja hypellä mielensä mukaan, kunhan vain katsoo oikean reitin, jota sille huidotaan. Muutenkin Valtti on joustavan oloinen vieterikoira, joka seuratessakin suurin piirtein tepsuttelee paikoillaan, puoliksi istuaaltaan mieletöntä vauhtia katse liimautuneena ohjaajaansa odottaen seuraavaa käskyä. Neiti on aina iloinen ja aktiivinen, ja tartuttaa omaa ryhmähenkeään myös muihin koiriin ja ympärillä oleviin ihmisiin. Ei sille mustalle karvaläjälle vain yksinkertaisesti voisi olla nauramatta.
Kaikki lelut ovat Valtin mieleen, kunhan ne pomppivat tai pyörivät. Palloja neiti osaa heitellä jo itsekseenkin, ja osaa se kyllä työntää niille vauhtia nokallaankin. Muut koirat Valtti haastaa poikkeuksetta leikkiin, eikä jätä niitä rauhaan, vaikka näkisikin, että toinen yrittää torkkua. Ikuinen pikkupentu, siis, eikä neitirukka osaa oikein lopettaa ajoissa - on saanut jo kuonoonsa itseään ylemmiltä tämän takia.
Vaikka Valtti osaa melko nerokkaalta välillä näyttääkin, löytyy tältä energiapakkaukselta myös älyä. Narttu oppii uusia temppuja ja käskyjä helposti ja innokkaasti, mutta osaa myös kiertää ne kun sattuu huonolle päälle tulemaan. Huumoria tulee löytyä tätä neitiä kouluttaessa, Valtti nimittäin on erittäin humoristinen koira. Rakki, jonka takia ohjaajalta löytyy muutama kalju laikku hiusten seasta. Kilpailutilanteissa Valtti luonnollisesti jännitti alkuun mahdottomasti, ja kaikki meni plörinäksi, mutta loppujen lopuksi neidistä on kehkeytynyt eritäin itsevarma koira. Se ensimmäinen tokon ykköstulos oli juhlallinen hetki, merkki siitä, että nyt tästä koirasta on alkanut jo tulla jotain! Maastolajien kanssa Valtti hieman epäröi aina välillä, mutta muuttuu koko ajan parempaan ja parempaan päin saaden aikaa yhä parempia tuloksia.
| BEST OF WANDARTTO | EI TIEDOSSA |
| EI TIEDOSSA | |
| BESTRELLE | EI TIEDOSSA |
| EI TIEDOSSA |
Valtin suku on hieman hämärän peitossa - tietoja löytyy ainoastaan neidin vanhemmista. Upeita koiria ne sitten ovatkin, varsinkin käytössä menestyneitä. Valtin isä, Best of Wandratto, kilpailee aktiivisesti paimennuksessa ja pk-lajeissa. Siltä puolelta neiti on luultavasti myös kevyen rakenteensakin perinyt - Perttinä tunnettu uros on varsin keijukaismaisen hoikka koira, jonka askellus on kevyt ja pitkä.
Valtin emä, Bestrelle eli Belle, on ihka aito tottelevaisuuskoira. Jos joku sen suorituksia sattuu katsomaan, huomaa, että Sitä Jotain ei kyllä neidistä puutu. Energisyyttä, hieman villiyttä ja kurittomuuden tuntuisuutta löytyy, mutta koira ei silti jätä hetkeksikään paikkaa ohjaajansa viereltä, ellei sitä pois siitä käsketä. Bellen reagointi käskyihin on salamannopeaa ja tarkkaa, eikä mikään ulkopuolinen hälinä tunnu sitä häiritsevän.
| 27.06.2009 | vSPKL | Lasimeren | Johanna | PAKK | 100 p. BH |
| 01.07.2009 | VTL | Dogenergy | Emma | ALO | I-palkinto 189 p. |
| 02.08.2009 | VTL | Allwright & Ullakkotontun | Dilli | ALO | I-palkinto 189 p. |
| 20.06.2009 | VAL | Marion | Milka L. | MAXI I | 4/29 vKUMA |
| 02.08.2009 | VAL | Silja & Josefina | Silja | MAXI I | 4/60 vKUMA |
| 24.06.2009 | vFBL | Villám | Jenna H. | joukkue 9 | 10 p. |
Arvostellut Anni - EH
"Puhdas, narttumainen, mutta hieman kevyt kokonaisuus. Erittäin kauniit rungon ääriviivat. Hieman hoikka. Kaunis pää, ilme voisi olla hieman parempi. Lihaksikkaassa kunnossa. Otsapenger voisi olla hieman selkeämpi. Erittäin kaunis väritys. Ehkä hieman isot silmät. Hyvä pitkä kaula. Selkeät takakulmaukset, etukulmaukset voisivat olla ehkä hieman paremmat. Lantio voisi olla hieman pidempi. Hyvin kiinnittynyt häntä. Valitettavasti koiralla on turhan kevyt kokonaisuus."