img
img
img
img
img
Talli        Tallikoira Kiia       Tekijänoikeudet  

Kattimaa

Kaisu on kauniin värinen maatiaskissaneito, hellyydenkipeä ja uskomattoman kovaääninen maukuja sekä kehrääjä - yksikään kulkija ei säästy tältä karvakasalta. Kuuluu vai äänekäs naukaisu, ja pian on yksi kissa saartanut aikuisen ihmisen taidolla ja tunteella, puskien ja kehräten niin itsevarmana huomion saamisesta, että ei sitä voi kuin sääliä. Ja siitähän katti innostuu. Tasaisin väliajoin kulkeutuu toimiston eteen rotta tai päästäinen, joita kissa metsästelee varsin taidokkaasti jo jokusen vuoden kokemuksella.

Kaisun on napannut matkaansa itse tallin omistaja läheiseltä tilalta, johon syntyy aina välillä maatiaspentueita. Valinnan perusteena ei toiminut ainoastaan hurmaava väritys, jonka nimi muistaakseni liittyi jotenkin kilpikonnaan, vaan jo luonne oli mukaansatempaava, eikä neitiä yksinkertaisesti voinut vastustaa. Koko talliporukka ihastui Kaisuun myös välittömästi, ja hieman hemmoteltuhan neiti kai on paijaamisen osalta. Se ei vain voi uskoa silmiään, jos joku ei kumarrukaan sitä rapsuttelemaan tai kävelee pois ennen aikojaan; tällöin kuuluu hämmästynyt maukaisu, ja kissa lähtee hurjaan takaa-ajoon ilkeän ihmisen perään varmana siitä, että kyseessä oli vain väärinkäsitys. Kissanhan saa karistettua kannoiltaan vain juoksemalla.

 

 

Valid HTML 4.01 Transitional

Ulkoasun 2009  Ram.