
kuollut 30.09.2009 vanhuuden tuomiin vaivoihin
30.09.2009 jätti meidät aikain neljäs Malsamon hevonen, kolmas suomenhevonen, nimeltään Rysäjätkä. Upea pienhevonen jätti jälkeensä kuusi upeaa varsaa, joille toivotamme kaikkea hyvää matkallaan maailmassa!
Kaivaten ja lämmöllä muistaen Milka ja tallin väki.
Rysäjätkä YLA 2, ERJ-III ![]()
![]()
![]()
nimi Rysäjätkä sukupuoli ori rotu suomenpienhevonen väri rautias säkäkorkeus, rek. nro. 146 cm, VH-48668 syntymäaika 30.03.2008, YIL, kuollessaan 23,9 v painotus estepainotus koulutustaso he B / 110 cm tuoja Sorel / Huvitus omistaja Milka L., Malsamo Rysse, meidän tallin pelle! Kekseliäisyyttä ei orilta kyllä puutu, ja silloin tällöin tuntuu, että herran mielikuvitus on sanatarkasti rajaton. Vapauteen vie Ryssen tie, ja sinnehän tulisi päästä sitten hinnalla millä hyvänsä, ja karsinaan mennessä tai sieltä ulostullessa ei saisi avata ovea yhtään liikaa, sillä ori tunkee suuren ruhonsa läpi vaikka väkisin ihan minkälaisesta välistä tahansa! Ori on ollut meillä Malsamossa melko nuoresta asti, ja sen jekkuja onkin tullut näin ollen seurattua pitkän - tilastollisesti ori karkailee tarhasta useammin kuin mikään muu tallin hevosista. Hyppylahjat ovat pikkuhevosella mahtavat, ja näin ollen se sitten pääseekin matalemmista aidoista yli helposti kuin pikkuristikoista.
Tallissa ei Rysseltä jekut tunnu loppuvan sitten koskaan - ei aina niin hauska juttu... Kärsivällisyys joutuu kyllä koetukselle, kun ori pitäisi varustaa ratsastuskuntoon, ja yleensä tekisi mieli jättää satula kokonaan pois, sillä siihen liittyvätkin ne suurimmat ongelmat. Kun Rysse näkee satulan, ori menee totaalisesti sekaisin, ja jos härveli saadaan asetetuksi sen selkään, satulavyötä ei sitten saa kiinni - ja samalla hetkellä, kun kierrät hevosen löysyttääksesi vyötä toiselta puolelta, käyttää Rysse salaperäisiä taikavoimiaan, ja hups - koko hökötys on jo maassa, ennen kuin ehdit kissaakaan sanoa. Toinen herran mielestä vastustamaton tapa on jättää jalka mahaan, kun se pitäisi nostaa ylös maan kamaralta, ja kun se sitten saadaan ylös, on aina vaara, että kavio laskeutuu väärällä hetkellä - väärään paikkaan; teräskärki kengissä on varsin hyödyllinen lisävaruste...
Ratsastaa Rysse on reipas ja mukava, ilopukit vain ovat melko herkässä! Joka toisen esteenylityksen jälkeen on aina aivan pakko heittää keskikokoinen pukki. Ja Ryssen filosofian mukaan kaikki pienet esteet pitää hypätä mahdollisimman suuresti, ja suuret juuri ja juuri ylittäen niin, että kaviot hipovat puomin pintaa. Kuitenkin ori pitää hyppäämisestä sen verran, että joskus se ei vain pysty estämään jättiloikkaa, vaikka kyseessä olisi metrinen okseri - siispä kapasiteettia ja voimaa kyllä tältä hevoselta löytyy esteiden suhteen. Kuitenkin Rysse on yleisesti ottaen oikein mukava pienkoni ratsastaa, ja kouluradoilla ori jaksaa kyllä keskittyä, kunhan jaksaa ratsastajakin.
![]()
![]()
Sukutaulu
Tosi-Hurmuri evm Hurmi evm Harristi evm Tornaato evm Tosi-Juttu evm Juttu evm Munatoti evm Elo-Rimma evm Elokuu evm Marrasmallas evm Eerika evm Rimmariina evm Ilari evm Emmastiina evm Ryssen isä, Tosi-Hurmuri, on todellakin nimensä veroinen - kauniin rautias, liinaharjainen pienhevonen valloittaa kaikki jo pelkällä olemuksellaan. Melko pienikokoinen, 145- senttinen ori omaa reilusti kapasiteettia esteille jopa metrin radoilla, mutta yleensä orin omistaja on tyytynyt 80- ja 90- sentin ratoihin kilpaillessaan Tosi-Hurmurin - tutuille Toopen - kanssa. Orin omistaja myös kilpailee hevosensa kanssa, ja harvoin sillä kukaan muu kisoissa onkaan ratsastanut, mutta sellaisiakin tapauksia on; tosin Toope on ilmeisesti enemmänkin yhden ihmisen hevonen, ja keikaroi radalla vähän niin ja näin muiden ratsastajien kanssa. Ori on kilpaillut myös kouluratsastuksessa jonkin verran, ja oikeastaan varsin mukavalla menestyksellä helpon C 'n ja -B 'n tasolla. Jälkeläisiä ei Toopella paljoakaan ole.
Isänisä, Hurmi, on estesuomenpienhevosten aatelia. Metrin ratoja kevyesti hyppäävä ori jätti jälkeensä useita jälkeläisiä, joista useimmat ovat menestyneet huomattavasti este- ja kenttäradoilla. Isän emä, Tosi-Juttu, on kenttäpainotteinen suomenpienhevostamma, ja ei siinä oikeastaan sitten enää muuta - kovin sensaatiomaisesti ei tamma koskaan menestynyt eikä edes osallistunut kovin vaativiin luokkiin montakaan kertaa, eli jos menestystarinaa halajatte, on neiti kyllä suoraan sanoen melkoinen pettymys.
Ryssen emä, Elo-Rimma, on eloisa, yleispainotteinen tamma. Väritykseltään 148- senttinen, juuri ja juuri pienhevosen mitat omaava "Rimma" on rautias. Rimma on kilpaillut kouluratsastuksessa jopa helpon A 'n tasolla, ja esteillä metrin luokissa. Kenttäratsastustakin on tamma kokeillut varsin mukavalla menestyksellä, ja valjakkokisoissakin on Rimmaa joskus nähty - eli tamma on varsinainen monitoimihevonen. Rimma asustelee yksityisenä pienessä ratsastuskoulussa, ja siirtyy mitä luultavimmin vanhempana tuntikäyttöön - nykyäänkin sitä saatetaan vaativimmilla tunneilla joskus nähdä, yleensä tamman omistaja on kuitenkin se joka hevosella ratsastaa.
Emän isä Elokuu on taas näitä upeita menestystarinoita, joita tuntuu löytyvän aina vain lisää loputtomiin. Metrin ratoja hyppäävä ori menestyi hienosti sijoittuen varsin montakin kertaa ja myös voitti monia kertoja. Rimmariina eli Ryssen emän emä on myös yksi noista tarinoista - tai sitten ei. Tamma ei kisauransa kanssa esteillä paljoa saavuttanut, mutta omaa mahtavan rakenteen jonka kanssa se on pärjännyt näyttelyissä vailla minkäänlaista syytä valittaa.
Kilpailukalenteri
01. 19.09.2008 kutsu ERJ 80 cm 2/30 02. 18.09.2008 kutsu ERJ 90 cm 4/36 03. 18.09.2008 kutsu ERJ 80 cm 1/42 04. 21.09.2008 kutsu ERJ 90 cm 1/40 05. 21.09.2008 kutsu ERJ 100 cm 5/40 06. 21.09.2008 kutsu ERJ 80 cm 2/41 07. 20.09.2008 kutsu ERJ 70-80 cm 1/40 08. 20.09.2008 kutsu ERJ 70-80 cm 1/40 09. 22.09.2008 kutsu ERJ 100 cm 5/50 10. 24.09.2008 kutsu ERJ 100 cm 5/50 11. 22.09.2008 kutsu ERJ 80 cm 5/29 12. 22.09.2008 kutsu ERJ 60 cm 1/36 13. 23.09.2008 kutsu ERJ 80 cm 1/32 14. 23.09.2008 kutsu ERJ 90-100 cm 3/56 15. 29.09.2008 kutsu ERJ 70 cm 1/18 16. 14.10.2008 kutsu ERJ 70 cm 2/18 17. 14.10.2008 kutsu ERJ 100 cm 3/17 18. 27.10.2008 kutsu ERJ 110 cm 3/40 19. 29.10.2008 kutsu ERJ 100 cm 6/40 20. 19.10.2008 kutsu ERJ 100 cm 1/34 21. 28.10.2008 kutsu ERJ 80-90 cm 3/45 22. 19.10.2008 kutsu ERJ 100 cm 4/52 23. 23.10.2008 kutsu ERJ 80-90 cm 1/91 24. 26.10.2008 kutsu ERJ 100 cm 8/75 25. 03.11.2008 kutsu ERJ 110 cm 2/30 26. 04.11.2008 kutsu ERJ 110 cm 4/30 27. 07.11.2008 kutsu ERJ 100 cm 5/30 28. 28.10.2008 kutsu ERJ 100 cm 7/75 29. 27.10.2008 kutsu ERJ 80-90 cm 6/36 30. 31.10.2008 kutsu ERJ 60 cm 1/194 31. 28.10.2008 kutsu ERJ 90 cm 5/33 32. 06.11.2008 kutsu ERJ 80 cm 1/29 33. 01.11.2008 kutsu ERJ 80 cm 3/38 34. 01.11.2008 kutsu ERJ 80 cm 4/50 35. 19.11.2008 kutsu ERJ 80-90 cm 3/35 36. 21.11.2008 kutsu ERJ 80 cm 2/10 37. 28.11.2008 kutsu ERJ 90 cm 4/60 38. 24.11.2008 kutsu ERJ 80 cm 1/10 39. 24.11.2008 kutsu ERJ 90 cm 2/10 40. 07.12.2008 kutsu ERJ 100 cm 3/50 41. 30.11.2008 kutsu ERJ 40 cm 6/183 42. 02.12.2008 kutsu ERJ 90 cm 5/40 43. 06.12.2008 kutsu ERJ 90 cm 3/40 44. 05.12.2008 kutsu ERJ 80 cm 2/127 45. 17.12.2008 kutsu ERJ 90 cm 10/216 46. 30.01.2009 kutsu ERJ 60 cm 3/40 47. 31.01.2009 kutsu ERJ 60 cm 5/40 48. 29.01.2009 kutsu ERJ 70 cm 6/40 49. 10.03.2009 kutsu ERJ 90 cm 3/60 50. 27.02.2009 kutsu ERJ 80 cm 2/50 01. 08.10.2008 kutsu KERJ CCI/CIC* 1/31 02. 25.10.2008 kutsu KERJ-CUP harrasteluokka 4/87 03. 19.11.2008 kutsu KERJ CCI/CIC* 1/6 04. 21.11.2008 kutsu KERJ CCI/CIC* 1/6 05. 20.11.2008 kutsu KERJ CCI/CIC* 5/31 06. 06.12.2008 kutsu KERJ CCI/CIC* 3/40 01. 17.09.2008 kutsu KRJ helppo A 4/50 02. 17.09.2008 kutsu KRJ helppo B 4/50 03. 16.10.2008 kutsu KRJ helppo A 3/21 04. 16.10.2008 kutsu KRJ vaativa B 2/21 05. 13.10.2008 kutsu KRJ helppo B 4/55 Jälkeläiset
s. 08.11.2008 Milkan Kuningas (e. Antikiitteri)
s. 18.12.2008 Milkan Justus (e. Suoriainen)
s. 14.01.2009 Mäen Ruutuneiti (e. Ruututanssi)
s. 06.02.2009 Milkan Rakuunatar (e. Tikatar)
s. 18.02.2009 Mäen Juustofobia (e. Ruututanssi)
s. 08.03.2009 Milkan Tikka (e. Tikatar)
Päiväkirja
14.04.2009 - tunnelmia (Milka L.)
"Ollaan sitten matkalla ERJ 'n laatuarvosteluun. Ensimmäinen reaktio osallistumisen hyväksymisen jälkeen taisi olla vimmattu valmennuksiin osallistuminen... nyt niitä löytyykin jo kuusi kipaletta. Nyt hieman rauhoituttiin, päätin keskittyä enemmänkin takaamaan herralle hyvät ja rauhalliset oltavat. Ori ottaisi vastaan vielä yhden suomenhevostamman - ei enempää! - mutta tällä kertaa aion sitten olla hieman tarkempi emän ja varsan tulevaisuuden suhteen; jos satutaan joskus tämä laatis uusimaan, olisi edes jollakin muullakin varmasti lisää sijoituksia pisteitä tuomassa kuin tällä itselleni jääneellä. Ryssäruletti pitäisikin myydä uudelleen. Mutta siis. Aika tehdä iltatalli ja häipyä, näemmä taas!"09.04.2009 - toinen hoitotarina (hoitaja)
"Kävelin reippaasti tietä, joka vei tallille. Kumpparit päästivät hassun äänen, kun upposivat syvään mutaliejuun. Muutama kummallinen pilvenhattara ajelehti taivaalla, ja mutalätäköt alkoivat pikkuhiljaa kaikota. Pian talli tuli näkyviin, niin kuin myös tarhoissa olevat hevoset. Kävelin talliin, ja koska Rysse ei ollut karsinassa, päätin puhdistaa sen. Hain kottarit ja talikon, ja aloitin hommat. Keräsin ensin kakkakikkareet, ja sitten märän purun. Kävin viemässä täydet likakottarit pois, ja kippasin kaiken lantalaan. Seuraavaksi hain lisää puhdasta purua Ryssen karsinaan, ja levittelin sitä ympäriinsä. Kävin viemässä kottarit ja talikon pois, ja hain vettä ämpäriin, ja vanhan harjan. Pesasin samalla Ryssen ruokakupin, ja juoma-automaatin. Kun karsina oli kunnossa, kipaisin hakemaan Rysseä. Pieni ori katseli innostuneena portilla, ja kiinnitin riimunnarun vikkelästi riimuun. Aukaisin portin, ja talutin Ryssen harjauspuomille. Päätin, että hoitaisin sen ulkona. Hain Ryssen harjan, sekä harjakiven. Nappasin ensin harjakiven, jolla irrottelin irtokarvaa ja mutaa. Harjasin roskat pölyharjalla pois. Kun olin saanut enimmät irtokarvat pois (vaikka tuntui että niitä tuli kokoajan lisää), harjasin Ryssen vielä läpi pölärillä. Rysse oli oikein nätisti koko ajan, katseli kiinnostuneena puuhiani. Huuhtaisin jaloista mudat pois vedellä, ja kuivasin pyyhkeellä. Pudistin reippaasti vielä kaviot, vaikka sana reippaasti ei ehkä niinkään kuvaa tapahtunutta. Rysse piti aluksi jalkaansa maassa kuin liimattuna, ja sain taistella oikein kunnolla. Kun lopulta sain jalan ylös, niin hupsis, ja se oli taas alhaalla. Kuitenkin lopulta sain kaikki jalat puhdistettua. Kävin hakemassa juoksutusvarusteet, ja pistin Rysselle suitset. Kiinnitin juoksutusliinan suitsiin, ja lähdimme kentälle. Taluttelin Rysseä ensin molempiin suuntiin, ennen kuin siiryin kauemmas, ja pyysin Ryssen ympyrälle. Kävelimme siinäkin hetken, ennen kuin pyysin raviin. Rysse hypähti raviin, ja ravaili reippaaseen tahtiin, nostellen jalkoja hieman liioitellusti. Pyysin Rysseä hidastamaan hieman, ja ravi tasaantui. Ryssen jalat kuitenkin sinkoilivat vieläkin ilmaan, ja tämä näytti huvittavalta. Välillä pyysin Ryssen takaisin käyntiin, ja kävelimme hetken, ja sitten taas raviin. Rysse oli oikein nätisti, ja päätin koittaa laukkaa. Pyysin Rysseä kävelemään, ja nostamaan siitä laukan. Aluksi laukka tuli ravin kautta, ja hieman turhan reippaasti. Rysse oli innoissaan, sillä ilopukkeja ei säästelty. Muutaman laukannoston jälkeen Rysse nosti jo nätisti käynnistä, ja sain jopa hieman säädeltyä laukan vauhtia. Hidastin käyntiin, ja pysäytin. Kiitin Rysseä, ja vaihdoin suuntaa. Kävelimme aluksi tähänkin suuntaan hetken, jonka jälkeen ravailimme hieman. Rysseä olisi kuitenkin laukka kiinnostanut enemmän, joten jouduin pidättämään aika paljon. Lopulta Rysse ravasi tähänkin suuntaan nätisti. Hidastin taas käyntiin, ja pyysin Rysseä nostamaan laukan. Tällä kertaa Rysse nosti laukan hienosti käynnistä (ilopukkien kera), ja laukka lähti heti rullaamaan hyvään rauhalliseen tahtiin. Kiitin Rysseä, ja nostin laukan vielä toisen kerran. Olin nyt juoksuttanut Rysseä n. 45min, joka saisi riittää. Talutin Rysseä vielä sen verran ympäri kenttää, että sen hengitys tasaantui. Kenttä oli sen verran kurainen, että Ryssen jalat ja mahanalunen oli aivan mudassa. Talutin Ryssen suoraa pesariin, jossa pesin jalat ja mahanalusen. Harjasin Rysseä vielä hetken, ennen kuin laskin sen takaisin tarhaan."17.03.2009 - ensimmäinen hoitotarina (hoitaja)
"Kävelin hyrähdellen lumista tietä pitkin. Ensimmäinen hoitopäivä on aina se jännittävin, pääsee tutustumaan hevoseen. Rysse onkin kuulemma aikamoinen pahis, mutta toisaalta päivästä ei ainakaan tulisi tylsä. Huomasin saapuneeni tallin pihaan, joka oli hiljainen . ”Moi!” Milka huudahti ilmestyessään nurkan takaa. Hymyilin takaisin, ja astuin talliin.Hevosenpäitä pujahteli ulos karsinoista, osa hörähteli, osa palasi syömään aamuruokia. Lähdin kävelemään käytävää pitkin, katsellen karsinan ovissa olevia nimikylttejä. Milkan Jasperi, ILO Viikari, Tikatar, Rysäjätkä, siinä! Kurkkasin karsinaan, ja pieni pää ponnahti ylös. Rysse hamusi kättäni hetken. Ei namuja, se näytti miettivän, ja jatkoi heinän jauhamista. Aukaisin varovasti karsinan oven, ja pujahdin sisään. Rapsuttelin oria hetken, ennen kuin kipaisin hakemassa harjat.
Rysse olikin jo syönyt heinänsä, joten aloitin harjauksen. Otin sisäloimen pois, ja nappasin pölärin käteen. Harjasin sillä pölyt ja roskat pois, joita ei niinkään ollut loimen alle kertynyt. Rysse katseli touhujani, ja näytti arvostelevan minua. Lopulta se kuitenkin keskittyi hevosiin, jota alettiin viedä ulos. Rysse hörisi hissukseen niiden perään, ja kun käytävälle ottamaan kaviokoukkua, Rysse työnsi turpansa ovenrakoon. Se työnsi sen auki, ja lähti ravaamaan käytävää pitkin ulos. Syöksyin sen perään riimunnaru ja riimu mukanani. Kun saavuin ulos, Rysse seisoskeli rauhallisena mussuttamassa heinää eräässä tarhassa, ja Milka piteli sen etuharjasta kiinni. ”Anteeks, en tajunnu et se lähtis tollee” höpötin kun sain Ryssen kiinni. ”Eipä tässä mitään, sen kanssa pitää opetella huomioimaa pikkujututkin” Milka hymyili. Talutin vastahakoisen Ryssen takaisin talliin, jonka karkumatkasta ei ollutkaan tullut niin pitkää.
Sidoin Ryssen suosiolla kiinni, ennen kuin palasin kaviokoukun kera hommiin. Nostin päättäväisesti Ryssen jalan, ja puhdistin sen reippaasti. Rysse oli ihan nätisti, ja seuraavakin jalka meni ongelmitta. Kun päästiin toiselle puolelle, alkoi selvästi hieman tylsistyttää. Rysse ei ollutkaan niin innoissaan nostamassa jalkaa, ja kun lopulta sain sen ylös, Rysse kiskasi sen nopeasti alas. Onneksi sain varpaani turvaan, sillä olin varautunut. Nostin jalan päättäväisesti uudestaan, ja puhdistin sen. Viimeinenkin jalka meni ihan kivasti, Rysse ei saanut sitä alas, vaikka koitti. Huokaisin syvään, ja katselin pientä oria joka vilkuili hermostuneena ulos. Pieni poni, mutta sitä ilkeämpi, ajattelin. Otin riimunnarusta kiinni, ja aukaisin oven. Rysse syöksähti ulos, ja nykäisin nopeasti narusta. ”Hei!” huudahdin sille. Rysse pysähtyi jännittyneenä, ja alkoi tepastella paikallaan. Kun se malttoi seisoa hetken, lähdimme eteenpäin. Lopulta (monien pysähdyksien saattelemana) pääsimme tarhoille. Päästin Ryssen tarhaan, ja kiinnitin portit.
Palasin talliin, ja aukaisin reppuni. Kaivoin repusta eväsleivän, ja aloin syömään sitä. Kun olin saanut leivän alas, lähdin hakemaan talikkoa ja kottikärryjä.
Puhdistin Ryssen karsinan, vein märät purut ja lannan pois, ja hain puhdasta tilalle. Täyttelin vielä vesikupin, ennen kuin olin valmis.
Lähdin kävelemään kotiinpäin. Jo ensimmäisenä päivänä Rysse oli päässyt näyttelemään mahtavia taitojaan karata, ja uskon että siltä löytyy vielä monia muita jekkuja. Odottelen jo seuraavaa kertaa, kun pääsen pelleilemään Ryssen kanssa."
04.03.2009 - kisaeläkkeelle (Milka L.)
"Se on nyt 50 sijoitusta täynnä kalenterissa - itse asiassa täsmälleen samaan aikaan kuin Meren Miisalla, ja vielä samasta lajista - eli on aika siirtää Rysse kisaeläkkeelle. Cupeissa kisataan silti vielä ainakin jonkin aikaa ja mahdollisesti aina välillä tavallisissakin. Sen jälkeen ei tarvitsekaan kuin hankkia pari, kolme jälkeläistä ja hoitaja sekä sen mukana (lisää) päiväkirjamerkintöjä niin jäljellä ovat enää orin koko elämän huipentuma - laatuarvostelut. Lopultakin päästään näyttämään kyntemme jonkin sellaisen parissa, jossa kaikki ei ole kiinni arvonnasta ja jossa todella saa nähdä, mitä oma kullannuppu on konejaan. Alkaa jo nyt jännittää, vaikka ihan vielä ei homma olekaan ajankohtainen..."13.02.2009 (Milka L.)
"Pelleilyä ei taida Rysse iän myötä lopettaa. Vaikka eihän herra loppujen lopuksi vielä kovin vanha olekaan; mitä nyt katsoin, tulee orilla vasta seitsemän vuotta täyteen ensi kuun ensimmäinen päivä. Joka tapauksessa Rysse on aivan yhtä virkeä kuin saapuessaan meille noin puoli vuotta sitten, ja paljon ollaan jo yhdessä ehditty kokea. Taidettiimpa yhdessä valmennuskommentissa mainitakin, että sovimme oikein hyvin yhteen. Samaa mieltä olen kyllä yleensä, mutta en välttämättä tänään. Kokeilin näes vaihteeksi vääntää hieman koulua tällä konimuksella, ja mikäs muukaan siitä tuli kuin katastrofi. Muutama ylikasvanut riemupukki, ympäriinsä hyppely sekä joko liian jäykkä tai täysin sulanut olemus ja kuminen suu tulivat varsin tutuiksi tässä työskennellessä. Alkuun homma näytti tosin vielä hyvältä, mutta auta armias kun orille tuli tylsä ä! Joskus sellaisissa tapauksissa ei vain tiedä mitä tehdä vaikka kuinka olisi tuttu hevonen. Taisi olla herralla vain harvinaisen tylsää."Valmennukset
estevalmennus - valm. Roy
"Rysse veteli jo alkuverkassa hypätessänne ilopukkeja, sekä oli todella energisellä tuulella. Sinulla oli kyllä roimasti töitä pidätellä oria ja onnistuitkin pitämään orin hyvin aisoissa. Hyppäsitte 80-90cm rataa, vain yksi pudotus tuli ja sekin johtui siitä, että hyppäsitte aivan liian kaukaa. Suoriduitte hyvin antamistani tehtävistä, orikin näytti nauttivan hypätessä. Muistathan vielä valmistella lähestymiset huolella."estevalmennus - valm. liituorava
"Rysse oli vauhdikkaalla päällä ja iloisella ilmeellä koko valmennuksen ajan. Se suorittu hommansa kyllä kunnolla,, mutta väliin piti keksiä aina pikku piristyksiä. Alkuverkat sujui kumman rauhallisesti, mutta kun ori näki, että kyseessä olisi estevalmennus sen riemu repesi. Ensimmäisellä 30cm pikkuesteellä Rysse hyppäsi sen reilusti yli. Toisella kerralla se tuli hitusen verran rauhallisemmin, mutta pienempikin loikka olisi riittänyt. No joka tapauksessa alkuverkan jälkeen oli aika siirtyä itse aiheeseen. Tänään aiheena oli innarit, joka ei olisi kyllä Rysseä voinut vähempää kiinnostaa siinä mielessä, että se olisi halunnut liihotella isojen esteiden yli. Rakensin teille 60cm kokoisen innarin. Aluksi Rysse tuli aivan liian kovaa ja koko suoritus meni suoraan sanottuna pyllylleen. Toinen kertakaan ei mitenkään kehuttavasti mennyt, mutta kolmas kerta toden sanoo. Nyt Rysse ja sinä keskityitte kunnolla ja hypyistä tuli nätin näköisiä ja kaarevia. Hienoa! Kun innareita oli tarpeeksi treenattu, niin Ryssen mieliksi laitoin yhden 90cm okserin. Rysse näytti kyllä todella komean hypyn, jonka mausteeksi se antoi reilun kokoisen pukin. Hassu heppa. Loppuverkka meni pienistä pukeista välittämättä hyvin. Itsekin tuli hyvälle tuulelle kun ratsukkoa katseli, joten valmennus onnistu kyllä."estevalmennus - Hacienda
"Vaikka hyppynne menivätkin välillä hieman hassuiksi, tuntui sekä sinulla että hevosella olevan todella hauskaa! Ja mikäs sen parempaa kuin työstään nauttiva hevonen! Itsellänikin oli hymy herkässä. Sovit loistavasti ratsastamaan Rysäjätkää ja vaikka se hieman liioittelikin pienemmillä esteillä hyppyjään ja nakkeli pieniä pukkeja, et silti hermostunut etkä menettänyt tasapainoasi. Koska tunnet ratsusi, tiesit mennä hypyissä hyvin mukaan, siltä varalta jos loikka olisikin hieman isompi. Kun esteitä nostettiin isommaksi, pyysin sinua laskemaan kolme viimeistä askelta, joka auttoi lähestymisiänne hienosti ja isomman radan suoritittekin oikein mallikelpoisesti! Voisit harjoitella Rysäjätkän kanssa juuri näitä lähestymisiä, niin että saat sen aina hyppäämään sinun määrittelemästäsi kohdasta, eikä liian kaukaa."estevalmennus - valm. re-elect
"Alusta alkaen hevosesi näytti, että häneltä ei puutu vauhtia eikä sen kummemmin pelleilyn taitojakaan. Alkuverryttely ravissa nelitahtisella kiemurauralla ja ympyröillä sujui hienosti. Rysse taipui kauniisti niin kiemuralla kuin pääty-ympyröilläkin, oli koko ajan mukana asiassa ja liikkui kauniisti. Vielä tässä vaiheessa sen keskittyminen oli herpaantumatonta. Laukat suoritettiin suurella keskiympyrällä, ja tässä vaiheessa Rysse jo keksikin, että voisi kenties vähän pelleillä ja leikitellä, ettei olisi niin tylsä ja helppo tunti. Nostoissa poika heitti aina pari pukkia ja koitti sen jälkeen ryöstäytyä käsistä, mutta sait todella hienosti ja rauhallisesti pidettyä hevosen kurissa, etkä antanutkaan sen kauaa pelleillä. Kun riehumisista päästiin yli, Rysse laukkasi ympyrällä todella kauniisti ja ponnekkaasti. Aloitimme estehyppelyt innarilla. Aluksi Rysse näytti siltä, ettei ihan tajunnut mitä tässä haettiin ja ensimmäisellä kerralla poitsu taisi yrittää hypätä molemmat esteet yhdellä hypyllä. Ensimmäiselle esteelle teki hirmu loikan, laskeutui ihan toisen esteen eteen ja rymisti siitä sitten läpi. Kaikki kunnossa, uusi yritys ja sitten poitsu hoksasi heti mitä piti tehdä. Pikku hiljaa jatkettiin aina rataa. Vesiestettä Rysse ei edes meinannut kytätä, vaan ylitti sen todella mallikelpoisesti, mutta sen jälkeen heittikin sellaisen ilopukkisarjan, että oli vähällä että olisit pudonnut kyytistä. Hienosti kuitenkin pysyit satulassa. Kapealle pystylle lähestyttäessä miekkonen vaihteli ominpäin laukkoja, mutkitteli ja koitti pujahtaa jommalta kummalta puolen estettä. Tarkkuutta lähestymisiin, mutta sait herran kuitenkin esteen yli loppujen lopuksi hyvin. Suhteutettu sarja meni ongelmitta. Koko rata lopuksi kokonaisuudessaan. Rysse meni komeasti ja sukkelasti, selvitti radan ilman virhepistettä ja ratsastuksesi oli ensiluokkaista. Kotiläksyiksi lisää esteharjoituksia, mm. innaria, ja totuttelua kaikenlaisiin esteisiin, josko nuo pukitkin joskus jäävät pois."estevalmennus - valm. Decne
"Tältä herralta ei todellakaan puuttunut vauhtia. Ori oli jo alkutunnista menossa mukana, sen kyllä huomasi. Verryttely oli reippaampaa kuin olisi tarvinnut ja passitinkin teidät tekemään paljon ympyröitä ja voltteja. Kun ori hieman rauhoittui, siirryimme hieman vaativampaan harjoitukseen että saisimme orin malttamaan ennen hyppäämistä. Komensin teidät keskiympyrälle, jossa teimme hieman väistöjä ja taivutuksia. Kun ori oli jo paremmin tuntumalla, aloitimme ympyrällä hyppäämisen ristikon kanssa. Tämä harjoitus oli orille oikein oiva. Hyppäsimme ensin vasemmassa kierroksessa ja kun se meni hyvin hyppäsimme vielä oikeassa. Lopulta nostin esteen noin 70 cm kokoiseksi ja rakensin vielä okserin hieman kauemmas. Sitten aloitimme kahdeksikko harjoituksen jossa sekä hevosen että ratsastajan tuli keskittyä sataprosenttisesti tehtävään. Aluksi herra tuli muutaman kerran aivan liian lujaa pystylle ja niinpä se tiputti sen. Okseri onnistui kuitenkin orilta aina hyvin, se keskittyi selvästi paremmin okserin hyppäämiseen. Kuitenkin loppupeleissä ori meni todella hyvin molemmat ja annoin teille kotiin vinkkejä vielä. Positiivinen ja yritteliäs ratsukko kaikinpuolin!"estevalmennus - valm. empsis
"Rysse olikin vauhdikas herra, aloititte lämmittelyn ravien lisäksi reippaalla pukkisarjalla, mutta hauskaa näytti olevan molemmilla. Hyvähän se vain on, että intoa riittää. Koska Rysse näytti välillä olevan enemmänkin vauhdin kuin keskittymisen perään, aloitimme ravi-käyntisiirtymisillä sekä rauhallisilla pohkeenväistöillä. Nopeasti Rysse asettuikin. Kun rauha oli laskeutunut maahan siirryimme puomiharjoituksiin. Tein vaihtelevia välejä, niin että jouduit ratsastajana keskittymään askelpituuteen. Rysse venyikin paikoitellen tosi hienosti, mutta yritä saada se myös lyhentämään tehokkaammin. Sen jälkeen aloitimme varsinaiset esteharjoitukset 70 senttisillä pystyillä, joita kokosin kolme kahden laukka askeleen päähän toisistaan. Pukkia tuli ja ensimmäisellä kerralla mentiinkin aika kolinalla, mutta siitä se parani. Lopuksi kokosin vielä 80-100 senttisen, viiden esteen radan, jossa treenasimme myös askelpituutta ja vauhdin säätelyä. Hienosti meni. Päätimme valmennuksen vielä muutamaan 100 senttiseen okseriin, kun hyppyenergiaa tuntui riittävän."