
ILO Viikari YLA 2, SLA-I, KTK-III, I-palkinto ![]()
![]()
![]()
nimi ILO Viikari sukupuoli ori rotu suomenhevonen väri musta säkäkorkeus, rek. nro. 153 cm, VH-49961 syntymäaika 25.09.2008, YIL painotus yleispainotus koulutustaso he A / 110 cm kasvattaja Ilomantsi omistaja Milka L., Malsamo Riksu on vilkas viikari, jonka on vaikea keskittyä aina siihen yhteen ja asiaan kovin pitkäksi aikaa - mehän ollaan työstetty tätä hidastamista jo kymmenen sekuntia, eikös sen pitäisi jo riittää? Jo tässä vaiheessa ori itse paiskaisi jo hanskat tiskiin niin, että kylillä raikuu, mutta kunhan ratsastaja muistaa sitä tarpeeksi kannustaa ja kehua, jaksaa herra yrittääkin hieman pitempään. Uteliaisuuttakaan ei pojulta puutu sitten pätkän vertaa, ja Riksu on myös rohkea ja uskaltaa kokeilla uusiakin asioita ilman epäilyksen häivääkään - se on sitten eri asia, viitsiiko ori yrittää uudelleen jos ensivaikutelma sattui olemaan huono. Ratsastaessa orilta löytyy reilusti eteenpäinpyrkimystä varsinkin esteille, mutta kouluradoilla huono keskittymiskyky saattaa hieman verottaa, ja herra matelee eteenpäin kuin kilpikonna konsanaan vaikka tarkoituksena olisi suorittaa reilu lisäys.
Tallissa Riksu on kovin rauhaton varsinkin, jos sille ei anneta mitään tekemistä; päivän kohokohta on orille se, kun pääsee ulos siitä pienestä kopperosta, jossa ei edes mahdu vetelemään pukkilaukkaa ympäriinsä. Ja tästä voikin sitten varmaan jo päätellä, että Riksu viihtyy tarhassa paremmin kuin hyvin karvaisten kavereittensa kanssa, ja kiinniotto onkin sitten hieman hankalampi juttu mutta mahdollinen kuitenkin. No, hoitaessa siis kannattaa poju laittaa mielellään kinni, ellei halua seurata alinomaan ympäriinsä liikuskelevaa hevosta, joka ei anna edes ilmassa olevan jalat häiritä; sen kuin laskee sen alas ja eikun vaan taas matka jatkuu! Oikeastaan voisi sanoa, että Riksu haahuilee täysin omassa maailmassaan eikä anna minkään häiritä todellisuuden puolella - mutta mikä olisikaan parempi herätys kuin painavan nahkamöhkäleen (satulan) iskeminen selkään, teräspatukoiden tunkeminen suuhun (kuolaimet) ja liikkeelle vetäminen, mutta mitäs tuosta - pääseehän sitä vihdoinkin töihin!
Ratsatsaessa mikään ei muutu, ellei sitten satu olemaan kyseessä estetunti - n&ämä puiset kyhäelmät saavat Riksun todellakin innostumaan, ja vaikka ne olisivat toisella puolella kenttää, ratsastajalla koulujalustimet ja mentäisiin alkukäyntejä, on poju aina yhtä valmis menemään. Toisin sanoen ei ainakaan ensimmäistä laukkaa kannata nostaa linjalla esteen kanssa, tai kontrolli katoaa täysin ja kohta sitä mennään! No, kontrolli ei kuitenkaan koskaan katoa aivan täysin, vaan aina saa orin herätettyä todellisuuteen ennen kuin on liian myöhäistä, kunhan ratsastaja osaa asiansa ja pysyy järkkymättömänä. Jopa puomit saavat herran innostumaan helposti, ja niidenkin yli saattaa Riksu vetäistä kunnon loikalla. Koulukiemuroita ei ori tosiaankaan jaksaisi kovin pitkään vääntää, ainakaan sitä samaa liikettä eikä varsinkaan hidastuksia ja kokoamisia. Tällaisissa tapauksissa orista tulee täysin päinvastainen kuin esteillä - enää ei mennä eikä meinata, vaan meinataan eikä mennä.
Sukutaulu
Huvikumpulan Viljami Nopsan Potku Potkun Poika evm Nopsan Kuu evm Vinyyli Kasantri evm Airiina evm Ilotar KIR Vahingonilo Ponteva evm Ilon-Välke evm Tarutar VOE Mäkukuisma Humun Hilja Riksun isä, Huvikumpulan Viljami, on ainakin ulkonäöllisesti todellakin huippuluokkaa! Virtuaalisen muotovalion arvon saanut ori on myös kantakirjattu toiselle palkinnolle. Väritykseltään 156- senttinen ori on ruunikko ja painotukseltaan yleis. Kilpailu-uransa osalta herra on taas yksi näistä huippumenestyjistä - sijoituksia löytyy roppakaupalla sekä este- että kouluratsastuksenkin parista. Tämä upea, yksipolvinen komistus on luonteeltaan kiltti mutta vilkas ja ratsastaessakin reipas, tosin pukkisarjojakin on kuulemma koettu useampiakin...
Isänisä Nopsan Potku on myöskin virtuaalisen muotovalionarvon itselleen hankkinut, komea suomenhevosori. Tummanpunarautias ori on oikein mukavasti kilpaillut ja jopa raveissakin startannut herrasmies, luonteenlaadultaan se on kuvattu kiltiksi ja rauhalliseksi. Riksun isän emä Vinyyli on valitettavasti kadonnut, ja tietoja siitä on ollut varsin vaikea saada.
Riksun emänkään ulkonäössä ei kyllä valittamista ole. Ilotar KIR omaa champion- arvonimen ja se on kantakirjattu kolmannelle palkinnolle. Yleispainotteinen tamma ei jää kisakalenterinsakaan puolesta yhtään jälkeen, vaan sijoituksiakin siltä löytyy roppakaupalta niin este- kuin kouluratsastuksen parista. Luonteeltaan neiti on kuvattu rauhalliseksi tammaksi, jonka kanssa on kiva puuhailla kaikenlaista, ja sitähän se taitaa ollakin. Itsekin ihastuin suorilta käsin tähän rauhalliseen tammaan, joka kuitenkin näyttää todelliset kyntensä vasta kun päästään ratsaille; Ilotar kuumuu kuulemma helposti, mutta omaa päälle vielä mahtavat ja mukavat askellajit.
Toinen polvi Riksun suvusta eli emänisä Vahingonilo ja emänemä Tarutar VOE ovat myös kadonneet jonnekin päin bittiavaruutta, eli heistä ei oikein tämän enempää voi alkaa satuilemaan, jos faktoissa tahdotaan pysyä.
Kilpailukalenteri
01. 03.11.2008 kutsu KRJ KN Special 2/36 02. 29.10.2008 kutsu KRJ helppo B 3/34 03. 16.11.2008 kutsu KRJ helppo B 5/50 04. 04.11.2008 kutsu KRJ helppo B 2/50 05. 07.11.2008 kutsu KRJ helppo C 6/40 06. 09.11.2008 kutsu KRJ helppo C 2/40 07. 27.11.2008 kutsu KRJ helppo A 3/50 08. 28.11.2008 kutsu KRJ helppo A 7/50 09. 30.11.2008 kutsu KRJ helppo A 3/50 10. 04.12.2008 kutsu KRJ helppo C 2/46 11. 12.12.2008 kutsu KRJ helppo C 1/10 12. 14.12.2008 kutsu KRJ helppo C 2/10 13. 05.01.2009 kutsu KRJ helppo A 2/30 14. 28.01.2009 kutsu KRJ helppo C 5/50 15. 01.02.2009 kutsu KRJ helppo B 8/65 16. 18.02.2009 kutsu KRJ KN Special 4/40 17. 21.02.2009 kutsu KRJ helppo B 4/30 18. 25.02.2009 kutsu KRJ helppo C 1/3 19. 23.02.2009 kutsu KRJ helppo B 1/70 20. 04.03.2009 kutsu KRJ helppo B 3/30 21. 25.02.2009 kutsu KRJ helppo C 5/80 22. 27.02.2009 kutsu KRJ helppo C 6/80 23. 26.02.2009 kutsu KRJ helppo B 4/31 24. 18.03.2009 kutsu KRJ helppo B 3/50 25. 19.03.2009 kutsu KRJ helppo B 4/50 26. 13.03.2009 kutsu KRJ helppo C 1/30 27. 14.03.2009 kutsu KRJ helppo C 1/30 28. 18.03.2009 kutsu KRJ helppo B 4/30 29. 24.03.2009 kutsu KRJ helppo B 3/60 30. 01.04.2009 kutsu KRJ helppo C 7/60 31. 30.04.2009 kutsu KRJ helppo B 2/30 32. 12.05.2009 kutsu KRJ helppo C 3/50 33. 21.06.2009 kutsu KRJ helppo A 4/60 34. 07.07.2009 kutsu KRJ helppo A 7/60 35. 03.07.2009 kutsu KRJ helppo A 2/26 36. 06.07.2009 kutsu KRJ helppo A 5/50 37. 24.07.2009 kutsu KRJ helppo A 4/40 38. 25.07.2009 kutsu KRJ helppo A 2/40 39. 26.07.2009 kutsu KRJ helppo A 1/40 40. 17.07.2009 kutsu KRJ helppo B 6/45 01. 29.10.2008 kutsu ERJ 60 cm 5/36 02. 06.11.2008 kutsu ERJ 70 cm 3/30 03. 03.11.2008 kutsu ERJ 100 cm 4/50 04. 01.11.2008 kutsu ERJ 60 cm 6/50 05. 03.11.2008 kutsu ERJ 60 cm 7/50 06. 09.11.2008 kutsu ERJ 100 cm 6/50 07. 02.11.2008 kutsu ERJ 60 cm 3/40 08. 03.11.2008 kutsu ERJ 60 cm 3/40 09. 06.11.2008 kutsu ERJ 60 cm 2/40 10. 21.11.2008 kutsu ERJ 110 cm 1/15 11. 22.11.2008 kutsu ERJ 100 cm 1/15 12. 23.11.2008 kutsu ERJ 110 cm 1/15 13. 23.11.2008 kutsu ERJ 60 cm 6/40 14. 24.11.2008 kutsu ERJ 60 cm 2/40 15. 25.11.2008 kutsu ERJ 60 cm 1/40 16. 24.11.2008 kutsu ERJ 80 cm 2/10 17. 25.11.2008 kutsu ERJ 80 cm 1/10 18. 25.11.2008 kutsu ERJ 90 cm 2/10 19. 26.11.2008 kutsu ERJ 90 cm 2/10 20. 20.11.2008 kutsu ERJ 100 cm 4/42 21. 22.11.2008 kutsu ERJ 100 cm 6/42 22. 24.11.2008 kutsu ERJ 100-105 cm 3/22 23. 27.11.2008 kutsu ERJ 60 cm 6/40 24. 30.11.2008 kutsu ERJ 110 cm 9/105 25. 01.12.2008 kutsu ERJ 80 cm 10/127 26. 01.12.2008 kutsu ERJ 100 cm 6/145 27. 12.01.2009 kutsu ERJ 70 cm 5/50 28. 01.01.2009 kutsu ERJ 60 cm 4/60 29. 05.01.2009 kutsu ERJ 90 cm 4/50 30. 31.12.2008 kutsu ERJ-CUP 110 cm 9/213 31. 28.01.2009 kutsu ERJ 80 cm 3/60 32. 28.01.2009 kutsu ERJ 60 cm 5/40 33. 12.02.2009 kutsu ERJ 70 cm 6/36 34. 13.02.2009 kutsu ERJ 70 cm 6/36 35. 22.02.2009 kutsu ERJ 60 cm 4/30 36. 24.02.2009 kutsu ERJ 60 cm 5/30 37. 11.03.2009 kutsu ERJ 100 cm 1/60 38. 13.03.2009 kutsu ERJ 100 cm 6/60 39. 26.02.2009 kutsu ERJ 100 cm 5/50 40. 27.02.2009 kutsu ERJ 100 cm 1/50 41. 25.03.2009 kutsu ERJ 90 cm 2/50 42. 21.03.2009 kutsu ERJ 100 cm 1/30 43. 18.03.2009 kutsu ERJ 80 cm 2/40 44. 15.03.2009 kutsu ERJ 80 cm 2/40 45. 17.03.2009 kutsu ERJ 80 cm 3/40 46. 01.04.2009 kutsu ERJ 90 cm 2/30 47. 02.04.2009 kutsu ERJ 90 cm 1/30 48. 09.04.2009 kutsu ERJ 80 cm 3/50 01. 11.11.2008 kutsu KERJ helppo luokka 2/6 02. 19.11.2008 kutsu KERJ helppo luokka 1/7 03. 21.11.2008 kutsu KERJ helppo luokka 2/7 04. 08.12.2008 kutsu KERJ CCI/CIC* 1/40 ![]()
Jälkeläiset
s. 18.01.2009 sh-t. Milkan Rituaali (e. Sannin Riidatar)
s. 06.02.2009 sh-t. ILO Virina (e. Rusinan Pipariina)
s. 04.03.2009 sh-o. Milkan Rampetti (e. Sannin Riidatar)
s. 05.03.2009 sh-o. Sivuraiteen Vilperi (e. Pikantin Taskuraketti)
s. 14.03.2009 sh-t. Mörkövaaran Orjatar (e. Pikantin Satu)
s. 14.04.2009 sh-t. Eloveera (e. Mysteriitta RÖK)
s. 24.06.2009 sh-t. Milkan Ilo (e. Meren Petriikka)
Päiväkirja
01.11.2009
"Lakean oripäiviin tulokset - ykköspalkinto pistein 117! Ei kus vaan banneri sivuille ja ylpeilemään kansalle. On se Riksu vaan hieno ori. SLA-tilaisuudesta odotellaan yhä tuloksia ja vir mva-tavoite taitaa tippua championiin."13.09.2009
"Herranjestas sentään - Riksuhan täyttää huomenissa jo yksitoista vuotta! Vielä on näyttelyarvonimet hankkimatta ja laatuarvostelut käymättä... Onneksi on vielä se vuosi aikaa. Ori taitaakin olla vanhin suvullisista hevosistani, ellen aivan väärin muista. Vuoden se on kuitenkin minulla jo ollut... Ja vasta saatiin maksimit kouluratsastuksessa täyteen! Tyytyväinen voi herraseen kuitenkin olla, ei siinä mitään. Pelottaa vain se, kun aika lopulta jättää. Vielä toinen samanmoinen kausi pitäisi kestää, ellei mitään yllättävää satu, ja siitä nautitaankin nyt täysin rinnoin! Ja, niin, Riksuhan on myös mukana tämän kuun SLA-tilaisuudessa - odottelemme tuloksia."Valmennukset
kouluvalmennus valm. Sofia
"Tästä tunnista oli tulossa vauhdikas- sen huomasi heti, kun Riksu asteli kentälle. Se viskoi päätään ja odotti koko ajan käskyä siirtyä reippaampaan askellajiin. Alkutunnin käytimmekin orin rauhoittelemiseen. Se hypähteli vallattomasti ”säikähtäessään” jotain. Kovan tuulen takia erilaisia esineitä, kuten oksia ja lehtiä lenteli pitkin pihoja. Mutta heti, kun annoimme Riksulle jotain tekemistä, se lopetti kyttäämisen ja säikkymisen. Alkukäyntien ja - ravien aikana teitte paljon siirtymisiä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Näiden avulla Riksun sai hyvin kuuntelemaan. Mutta kun oli aika laukata, se vauhdikas puoli Riksusta pääsi taas esiin. Se nosti päänsä ylös ja valmistautui aina lähtemään toivottua nopeammin laukkaan. Sait onneksi nopeasti siihen kunnon tuntuman, ja sait pidettyä orin aloillaan. Teitte laukassakin paljon siirtymisiä raviin ja käyntiin. Hetken aikaa siirtymisiä tehtyäsi Riksu rentoutui ja alkoi kuunnella pidätteitä. Kun alkulämmittely oli tehty, siirryimme harjoittelemaan pohkeenväistöä. Lähditte aina lyhyen sivun kulman jälkeen väistämään kohti keskikenttää, ja sinne päästyänne suoristit hevosen, kävelitte pari askelta suoraa ja väistitte takaisin uralle, ennen kulmaa. Tähän tehtävään Riksu tuli innolla mukaan; se väisti siististi etupää johtaen, teki nättejä suoristuksia ja kulki hienosti peräänannossa. Ravissakin väistöt onnistuivat loistavasti kumpaankin suuntaan. Mitä se nyt välillä meinasi intoilla ja lähteä kaahaamaan, mutta ori oli helposti hidastettavissa. Pohkeenväistön jälkeen harjoittelimme vielä laukkaa kahdeksikolla. Keskellä piti aina vaihtaa laukka. Riksu kaahasi usein aika lujaa, ja aluksi vaihdot olivat huolimattomia. Mutta kun sait Riksun kunnolla kuulolle, se hidasti laukkaansa, kokosi itseään ja teki nättejä laukanvaihtoja. Kun vaihdot alkoivat sujua hyvin, oli aika lopettaa. Lopuksi ravasitte rennosti loppuravit ja siirryitte loppukäynteihin. "estevalmennus - valm. empsis
"Riksunkin kanssa oli kuulemma ollut ongelmia vauhdin kanssa, joten aloitimme rauhallisella alkulämmittelyllä, avotaivutuksilla ja pohkeenväistöillä niin että Riksu saatiin tarkkaavaiseksi pohkeelle sekä myös edestä. Vauhtia tosiaan tuntui riittävän ja muoto ei meinannut pysyä, mutta kyllä se siitä kun maltat itse pysyä rentona ja rauhallisena. Muutamien puomiharjoitusten jälkeen aloitimme jo matalilla laukka kavaleteilla sekä isoilla laukkaympyröillä, koska energiaa tuntui riittävän. Kavaletitkin ylittyivät välillä turhan kovaa ja korkealta, muista itse pit&ää maltti äläkä lähde Riksun ennakointiin mukaan. Kavalettien jälkeen nollattiin taas vähän tilannetta pohkeenväistöjen ja tempon muutosten avulla, ennen kuin kokosin kolmen esteen sarjan, joista viimeinen este oli 80 senttiä ja loput hieman matalampia. Kovaa ja korkealta mentiin, ja näitä esteitä jatkettiin niin kauan että vauhti pysyi tasaisena. Sen jälkeen pystytin muutaman 90 senttisen okserin ja 100 sentin pystyn muutaman laukka askeleen päähän toisistaan. Hienosti Riksu venyi erityisesti oksereille, tosi nättiä menoa. Lopuksi vielä muutama raviympyrä ja käynti pohkeenväistö ja Riksukin rentoutui hienosti."estevalmennus valm. Emmmaa
"Olin vähän myöhässä, mutta onneksi olit tajunnut aloittaa alkuverryttelyt maneesissa itsenäisesti. Riksu ravasi todella reipasta ravia eteenpäin ja annoit sille hieman rauhoittavia pidätteitä. Kehotin sinua tekemään ympyröitä ja käyntiin siirtymisiä. Ympyröillä ori asettui kivasti, mutta siirtymiset eivät orin innokkuuden takia onnistuneet ihan niin kuin olisi pitänyt. Teitte niitä jonkun aikaa, kunnes Riksu tajusi, että sinä määräät tahdin. Ravailitte molempiin suuntiin ja sitten pyysin sinua laukkaamaan hetken ympyrällä. Riksu lähti heti laukannosto avut saatuaan vähän liian reippaaseen laukkaan, mutta onneksi sinä olit valmiina ja sait orin rauhoittumaan ja kuuntelemaan sinua. Ympyrällä ori rauhoittui ja kulki oikein kivasti. Päivän aiheena oli yksittäinen este, jolla hiottiin sekä sinun että Riksun hyppytyylejä. Olin rakentanut pitkänsivun suuntaisen pystyn, jolla oli näin aluksi korkeutta noin 80cm. Pyysin sinua tulemaan este laukassa. Ori innostui heti esteelle lähestyttäessä ja sait pidättää aika ronskilla kädellä. Koska jouduit pidättämään, jäi myötäys pois. Kehotin sinua muistamaan myötäyksen ja keskittymään lähestymistempoon jo huomattavasti ennen estettä. Tällä kertaa pidätteesi menivät hyvin läpi ja Riksu hyppäsi onnistuneesti. Muistit myös tällä kertaa myödätä. Nostin estettä metriin ja tulitte vielä kerran. Olit saanut tunnin aikana Riksun kuuntelemaan pidätteitäsi ja nyt ei vauhti ollut ongelma. Hyppy oli muutenkin onnistunut ja kehuin teitä. Saitte siirtyä loppuverryttelyyn, jonka aikana Riksu rentoutui ja kulki mukavasti eteen alas myödäten. Valmennus oli sujunut oikein hyvin."Ikääntyminen
1 vuotta - 18.10.2008
2 vuotta - 10.11.2008
3 vuotta - 03.12.2008
---
4 vuotta - 12.01.2009
5 vuotta - 16.02.2009
6 vuotta - 23.03.2009
7 vuotta - 27.04.2009
8 vuotta - 01.06.2009
9 vuotta - 06.07.2009
10 vuotta - 10.08.2009
11 vuotta - 14.09.2009
12 vuotta - 19.10.2009
13 vuotta - 23.11.2009
14 vuotta - 28.12.2009
15 vuotta - 01.02.2010
16 vuotta - 08.03.2010
17 vuotta - 12.04.2010
18 vuotta - 17.05.2010
19 vuotta - 21.06.2010
20 vuotta - 26.07.2010
21 vuotta - 30.08.2010
22 vuotta - 04.10.2010
Ulkoasun 2009 Ram.
Kuvien © KK
virtuaalihevonen