
Hannikka RAM ei vielä meriittejä ![]()
![]()
nimi Hannikka RAM sukupuoli tamma rotu suomenpienhevonen väri rautias säkäkorkeus, rek. nro. 147 cm, VH-58852 syntymäaika 01.03.2009, YIL painotus koulupainotus koulutustaso va B / 70 cm kasvattaja Viehättävä omistaja Milka L., Malsamo Hikka on oikea pieni persoonapamauspaukku - ei järin kaunis sana, mutta se sopii tähän neitiin kuin nenä päähän. Tamma on pieni ja tumma, mikä ei kuvasta lainkaan sen jättimäistä, kirkasta egoa, joka leijailee ponin yllä kaikkialla, minne se sattuukaan menemään. Välillä käy jopa niin, ettei Hikkarukka pääse ovestakaan läpi. Neiti tekee kaiken tasan tarkkaan oman mielensä mukaan, ja ottaa tasan yhden ihmisen johtajakseen - kakkospaikan kamppailu on ollut muilla tallityöntekijöillä hermoja raastavaa, jos he ovat joutuneet tamman kanssa tekemisiin.
Käsitellessä Hikka ei oikeastaan sen kummemmin sätki tai tappele vastaan, harjaussessiot ja muut ovat sen mielestä oikeastaan aika mukavia. Ei se neiti silloin taida arvojärjestystä kummemmin miettiä, paitsi jos tamman tahtoo siirtymään pois tieltä. Tästä pikkuponista löytyy uskomattoman paljon voimaa, ja tieltä työntämiseenkin tarvitaan aina välillä omat kikkansa. Varusteet Hikka antaa tunkea päälleen säyseästi, ellei ihminen satu aivan kummia sähläämään tai jos kuolaimet ovat liian kylmät. Tällöin lentää pää korkealle yläilmoihin, heilahtaa alas, ylös, alas, ylös, alas... Eli kuolaimet on suositeltavaa lämmittää talvisaikaan ja pakkaskeleillä huolella.
Taluttaessa Hikka koreilee ryhdikkäänä. Jarrut ja kaasu kyllä löytyvät, mutta neidin ajatukset tuntuvat harhailevat niin kaukana, että välillä pitää tammaa muistuttaa hieman rankastikin. Jos matka suuntaa tutulle reitille, joka johtaa laitumille tai tarhaan tai muutenkaan muiden hevosten luo, kärjistyy sekin ominaisuus ja hanskojen tarve hevosia käsitellessä.
Ratsastaessa tämä minihevonen hyppelehtii mielellään paikallaan, kun olisi tarkoitus seistä liikkumatta. Liikkeelle ollaan lähdössä aina ennen ratsastajaa, ja muutenkin Hikka on kova neiti ennakoimaan. Koulupainotteisena neidin oli kuitenkin pakko opetella keskittymään, ja saahan tämänkin tamman olemaan rauhassa, kunhan sille antaa tasaisin väliajoin kunnon pähkinöitä purtaviksi. Älylliset haasteet ja pikkutarkka työ kuluttavat mukavasti energiaa, eikä Hikalla ole aikaa muun maailman ihmettelemiseen.
Kisoissa tamma tekee työt juuri niin kuin kotonakin tekisi. Jännittämisestä ei tietoakaan, muut hevoset tosin ovat varsin kiinnostavaa katseltavaa. Tämä ratsukko huomataankin yleensä ulkonäön lisäksi äänen perusteella, kun ei neiti vain millään jaksaisi olla hirnumatta muille!
Sukutaulu
Hilavitkutin Hilavimma evm Hilarus evm Vimmatar evm Valekuva evm Ehtajätkä evm Vale-Rike evm Pirun Morsian Pirun Ylpeys evm Ennakkoluulo evm Pahanilmanlintu evm Kihlattu evm Kahlittu evm Veskun Morsian evm Kilpailukalenteri
01. 20.03.2009 kutsu KRJ vaativa B 3/30 02. 21.03.2009 kutsu KRJ vaativa B 3/30 03. 21.03.2009 kutsu KRJ helppo A 4/60 04. 25.03.2009 kutsu KRJ vaativa A 5/42 05. 03.04.2009 kutsu KRJ helppo C 5/50 06. 15.04.2009 kutsu KRJ-CUP helppo A 37/613 07. 16.05.2009 kutsu KRJ vaativa A 1/50 01. 18.03.2009 kutsu VVJ noviisi tarkkuus 1/30 02. 19.03.2009 kutsu VVJ vaativa yhdistetty 2/30 Jälkeläiset
-
Päiväkirja
<
Valmennukset
Ikääntyminen
1 vuotta - 24.03.2009
2 vuotta - 16.04.2009
3 vuotta - 09.05.2009
4 vuotta - 01.06.2009
---
5 vuotta - 23.08.2009
6 vuotta - 27.09.2009
7 vuotta - 01.11.2009
8 vuotta - 06.12.2009
9 vuotta - 10.01.2010
10 vuotta - 14.02.2010
11 vuotta - 21.03.2010
Ulkoasun 2009 Ram.
Kuvien © JH & Ram.
virtuaalihevonen