
Elonkerjuu III-palkinto ![]()
![]()
![]()
nimi Elonkerjuu sukupuoli ori rotu suomenhevonen väri rautias säkäkorkeus, rek. nro. 150 cm, VH-60520 syntymäaika 13.06.2009, YIL painotus koulupainotus koulutustaso va B / 70 cm kasvattaja Anita Salmi omistaja Milka L., Malsamo * 3 v 04.11.2008 Tiedät kai sen ilmiön, kun joskus jonkin asian tai henkilön olemassaolon keksittyäsi se alkaa seurata sinua kaikkialle? Näin minulla kävi Eskon kanssa ja niin ori meille päätyikin. Satuin kerran näet katselemaan sivusta eräitä kouluratsastuskisoja, kun luoakssa helppo A starttasi eräs pienikokoinen suomenhevonen. Niin, kenties jo arvasit, että se kantoi tätä kaunista nimeä Elonkerjuu. Orin suoritus oli ilmiömäinen, ja vannoin itselleni, että tästä hevosesta minä tulen vielä jälkeläisen omistamaan. Muutaman kerran vielä törmäsin oriin näissä merkeissä, kunnes lopulta päätin mennä omistajan puheille kysäisemään, josko herra olisi jalostukseen tarjolla.
No, ei se ollut, vaan omasta mielestäni vielä parempaa - myynnissä. Eipä sitten kauaakaan kestänyt, kun Malsamon pihaan pölähti kuljetusauto ja sieltä loikkasi esiin vielä pölähtäneemmän näköinen, pieni suomenhevosori.
Heti alkuun sain huomata, että vaikka kisaradoilla ori näytti helpolta ja huomaavaiselta, oli sen asteen kunnioitus ihmistä kohtaan kovan työn takana. Muistan elävästi sen päivän, kun Eskon meille tultua koetin innoissani esitellä sitä tallitytöille asettamalla oriin näyttelyasentoon heidän tarkkaavaisten silmiensä eteen. No, ei se todellakaan ollut niin helppoa kuin luulinkaan. Esko viskuroi, hyppeli ja asettui kerta kerralta kummallisempaan asentoon tuntuen suorastaan innostuvan tallityttöjen piilotelluista tyrskähdyksistä, kun he katselivat kokeneen tallinpitäjän tappelevan pienen hevosen kanssa. Siitä sain kuulla melko pitkään, vaikka lopulta Eskon paikoilleen sainkin.
Oria käsitellessä sai alkuun turvautua pitkälti houkuttelemiseen, ilkeisiin kepulikonsteihin ja melko koviin otteisiin, ennen kuin pojun johtajapallille oli aikomustakaan nousta. Mutta periksi ei annettu, ja loppujen lopuksi Esko sai luvan askel askeleelta valua alempiarvoiseksi olennoksi. Silloin alkoivat hommat sujua paljon paremmin. Nykyisellään ori on varsin helppo käsitellä jos hoitamaan on joku sen tuttu lähtenyt, vieraita kohtaan herra tuppaa pomottelemaan melko lujastikin. Onneksi kengittäjät, eläinlääkärit ja vastaavat ovat hevosalan kokeneita ammattilaisia - muita en Eskon lähelle ilman valvontaa päästäkään! Sama meininkihän sitten jatkuu taluttaessa ja ratsastaessa ja kaikessa muussa. Esko vain ei halua päästää ketään liian helpolla.
Niin, ratsastaessa. Eskollahan on todellakin uskomattoman kevyet liikkeet, joita se pidentelee ja lyhentelee mihin suuntaan vain täysin vaivatta. Orilla on myös vahva takaosa, jota se käyttää itse asiassa melko mielellään. Täydellinen kouluhevonen? Tutun ja kokeneen ratsastajan kanssa kyllä, mutta se ensimmäinen kerta painuu varmasti jokaisella Eskolla ratsastaneella mieleen varsin tiukasti. Ori on rauhallinen kun on ratsastajakin, taipuisa kun satulassa ollaan pehmeitä ja terävä kun siellä selässäkin ollaan hereillä. Ei yhtä rauhan hetkeä ratsastajalle anneta, ei ikinä. Hypätessäkin Esko pärjää varsin hyvin, hyvä tasapaino ja koordinaatiokyky takaavat, etteivät jalat mene solmuun eikä ori lähde ympäri maneesia silkasta innostuksesta juoksemaan. Silti koulu tuntuu olevan Eskolle Se Laji.
Sukutaulu
Kuolokellot evm Notretami evm Salakaras evm Peikkoneito evm Syyssato evm Viikatemies evm Satu evm Sukkanauha evm Lankapallo evm Huppumies evm Neulepuikko evm Elastinen evm Kimmotus evm Jäygenstiina evm Kilpailukalenteri
01. 18.09.2009 kutsu KRJ Helppo A 5/30 02. 10.09.2009 kutsu KRJ Helppo B 2/30 03. 20.09.2009 kutsu KRJ Helppo B 3/30 04. 30.09.2009 kutsu KRJ Helppo A 5/50 05. 10.10.2009 kutsu KRJ Helppo A 3/40 06. 26.09.2009 kutsu KRJ Helppo A 1/30 07. 02.10.2009 kutsu KRJ Helppo A 4/30 08. 03.10.2009 kutsu KRJ Helppo A 1/30 09. 11.10.2009 kutsu KRJ Helppo A 5/40 Jälkeläiset
-
Päiväkirja
Valmennukset
kouluvalmennus valm. Sofia
"Eskon kanssa valmennus sujui erittäin hyvin. Se kuunteli koko ajan tarkkaavaisesti apujasi, ja oli pehmeä ja taipuisa koko tunnin ajan. Teitä oli mukava katsellakin, näytitte niin hyvältä ratsukolta silmiini. Eskon kanssa keskityimme koko tunnin ajan lähinnä vastalaukkaharjoituksiin sekä avo- ja sulkutaivutuksiin. Alkuravit sujuivat ongelmitta, ori työskenteli hyvin ja takapää polki hyvin alleen. Sillä oli myös todella nätti muoto koko tunnin ajan. Lämmittelylaukassa laukkasitte keskiympyrällä isontaen ja pienentäen ympyrää vuorotellen. Aluksi pienensitte ympyrää niin, että se oli enää laukkavoltin kokoinen, ja sitten suurensitte pikku hiljaa sitä normaalikokoiseksi. Eskon laukka oli todella rullaava, ja se kääntyi todella hyvin pienellä voltillakin. Pienen kävelyn jälkeen aloitimme avo- ja sulkutaivutukset. Avot onnistuivat joka kerralla todella hyvin. Esko taipui juuri oikean verran, etupää johti hyvin ja ravissakin liikuitte todella tasaisesti. Sulkutaivutukset olivat aluksi hieman hankalia, mutta heti muutaman yrittämän jälkeen Esko alkoi mennä todella hyvin niin käynnissä kuin ravissakin. Niiden jälkeen harjoittelimme vielä vastalaukkaa. Laukkasitte ensin ympyrän myötälaukkaa päädyssä, jonka jälkeen käänsitte lävistäjälle ja vaihdoitte suuntaa vaihtamatta laukkaa. Vastalaukassa laukkasitte yhden ympyrän verran, jonka jälkeen siirryitte ravin kautta käyntiin ja seuraavassa päädyssä taas uudestaan sama harjoitus. Esko vaihtoi ensimmäisellä kerralla laukan lävistäjällä, mutta sen jälkeen meni hyvin vastalaukkaa. Orilla oli todella hyvä tasapaino ympyrällä vastalaukassa, ei kertaakaan näyttänyt menettävän hyvää rytmiään. Olin todella tyytyväinen suorituksiinne tunnin loputtua, kun jätin teidät kävelemään loppukäyntejä kentälle. "
Ulkoasun 2009 Ram.
Kuvien © kuvaaja ei tahdo nimeään esille
virtuaalihevonen