ETUSIVU   TILUKSET   OPETUSHEVOSET   HOITAJAT   TOIMINTA   KIRJA

Hoitajatoiminta

Yleensä jokaisella ratsastuskoululla on tietty piirre - hoitajatoiminta. Niin Aronassakin, hoitajat ovat tallin sydän. He jaksavat puunata ja hoitaa lempihevosiaan, hoidokkejaan.
Aronassa jokaiselle hevoselle ja ponille otetaan oma hoitaja, ellei erikseen sitten muuta mainita. Mikäli yksi ja sama hevonen miellyttää kahta hoitajaksi haluavaa, voidaan silloin hevoselle ottaa kaksikin hoitajaa.

Hoitajan tehtäviin kuuluu hevosen hyvinvoinnista huolehtiminen tallin henkilökunnan lisäksi, hoitohevosen harjaus, varusteiden huolto ja liikutus viikonloppuisin itsenäisesti. Kuitenkaan se ei ole suotavaa, että jo heti ensimmäisellä hoitokerralla hypätään selkään vaan, että hoitaja tutustumalla tutustuu hoidokkiinsa. Hoitajat yleensä myös tekevät tallitöitä, kuten siivoavat hoidokkiensa karsinoita, lakaisevat tallikäytäviä ja auttavat tuntilaisia tarpeen tullen. Aronassa aina joku on paikalla, joten mikäli tulee pattitilanteita, kannattaa kääntyä vaikka hoitajien puoleen!

Aronassa emme käytä tasosysteemejä, vaan annamme hoitajillemme "vapaat" kädet. Koska emme voi olla varmoja hoitajiemme ratsastustasoista, ei hoitaja saa kivuta hoitsunsa selkään ennen kuin on käynyt vähintään yhdellä alkeis- ja jatkotunnilla (hoitajan ei ole pakko osallistua irtotunnille, hän voi osallistua myös tuntikalenterista löytyvälle kuvitteelliselle vakiotunnille), sekä hoitanut hoidokkiaan vähintään kolme kertaa. Ensimmäisellä itsenäisellä ratsastuskerralla ei ole suotavaa lähteä laukkailemaan maastoon päättömästi tai hyppimään jumalattomia esteitä, rentoa ravailua ja hoitsuun tutustumista kentällä riittää hyvin ensimmäiseksi kerraksi, seuraavalla kerralla voi edetä jo vähän pidemmälle!
Hoitajat ansaitsevat hoitotarinoistaan 3-10 pistettä, joita keräämällä he voivat hankkia itselleen erilaisia merkkejä, jokaisesta merkistä hoitaja saa jonkin pienen palkinnon (varuste, pisteitä yms.). Tästä voit tutustua joihinkin merkkeihin (huom. lisää tulossa!). Tallin tunneille ja muuhun toimintaan osallistumisesta hoitajat saavat myös muutaman pisteen ja voivat samalla kerätä merkkejä, joita saa vain toimintaan osallistumisesta!

Jokaisesta tunnista jolle hoitaja osallistuu, saa hän 5 pistettä, jos kyseessä on tarintatunti saa hoitaja 7 pistettä. Kun hoitaja on käynyt vähintään viisi (5) kertaa tunnilla, saa hän luvan osallistua myös tallin järjestämiin valmennuksiin. Jokaisesta valmennuksesta hoitaja saa myös 5 pistettä. Lisäksi kesällä järjestettävistä leireistä hoitaja saa myös 5-7 pistettä leirin tyypin (nimi listaan tai tarina) perusteella.

Merkkien lisäksi hoitajilla on mahdollisuus ostaa varusteita itselleen tai hoitsulleen! Tietyllä määrällä pisteitä hoitaja pystyy "ostamaan" tietyn tyyppisiä esineitä Equestrian PRO:sta. Käytännössä hoitajat eivät menetä pisteitään tai mitään muutakaan, hoitajien on vain valittava haluamansa tavarat ja mentävä Equestrian PRO:n ostokirjaan ja ostettava nämä esineet. Jansku ei välttämättä huomaa ostojanne, joten olisi suotavaa ilmoittaa ostokset myös Aronan vieraskirjaan. Tästä voit tutkailla listaa, jossa ilmenee millä määrällä pisteitä voi ostaa mitäkin esineitä.

Jokainen hoitaja saa oman kaapin, jonne tulevat merkinnät pisteiden määrästä, mahdollisista merkeistä ja tunneilla/leireillä käymisestä sekä pieni esittely hoitajasta.

Mikäli kiinnostuit hoitajan pestistä, ota yhteyttä mailitse rkarona@gmail.com ja pistä allaolevia tietoja tulemaan;

- nimimerkkisi, toimiva email
- hoitohevostoiseesi - (virtuaali)hoitokokemus
- pieni esittely itsestäsi


Hoitajat

Hoitaja: Nimi
Hoitohevonen: Nimi
Hoitanut viimeksi: 00.00.0000
Kaappi
Hoitaja: Nimi
Hoitohevonen: Nimi
Hoitanut viimeksi: 00.00.0000
Kaappi
Ulkoasu © Ratsastuskoulu Arona & dea | Kuvat © Nasku & Kitatin
Koristekuvien tekijänoikeudet näet laittamalla hiiren kuvan päälle.