
Arona on avannut ovensa vuonna 2009 Ellen H:n toimesta, mutta sittemmin siirtynyt Femmin ja Arielin omistukseen ja tällä hetkellä tallia pitää pystyssä Jansku. Talli on alusta asti pyrkinyt tarjoamaan kävijöilleen monipuolista ja osaavaa tuntitoimintaa persoonallisilla,
mutta selväpäisillä hevosilla. Parhaimmillaan Aronassa majailee viisitoista opetushevosta ja -ponia, joille jokaiselle otetaan oma hoitajansa!Arona sijaitsee Etelä-Suomessa, tarkemmin sanottuna Pukkilan idyllisissä maalaismaisemissa. Viisitoistapaikkaisen tallirakennuksen ympärille ovat sijoittuneet kenttä, maneesi, tarhat ja laitumet. Paikka on mitä mainioin ratsastuskoululle, sillä tallin lähettyvilstä löytyy monia maastoreittejä, joita on ilo kiertää kaverin kanssa rupatellen! Rehevästä lehti- ja kuusimetsästä huolimatta, emme kuitenkaan sijaitse keskellä korpea, ehei, bussi huristelee päivittäin muutaman kerran Aronan ohitse ja kantaa samalla väkeä tallille. Tutustu siis sinäkin paikkaan lähemmin!
|
|